Vaitelias perillinen

Kaari Utrion romaani Vaitelias perillinen sijoittuu 1830-luvun Lounais-Suomen ruukkien, kartanoiden ja pappiloiden maailmaan. Rahat, perinnöt ja säätyrajat määräävät ihmisten elämää, mutta rohkea sydän ei esteitä pelkää.

Rautialan ruukinkartanon ylhäinen väki odottaa epäillen lasiruukin yllätysperijää. Kapteeni Robert Bravert on palvellut vuosikaudet Venäjän armeijassa. Paroniperhe muistaa pojan harjastukkaisena tuppisuuna.
Miten typerys osaa selvittää seuraelämän pyörteet ja ruukin horjuvat talousasiat? Ainakin kapteenille on hankittava vanhaan sukuun sopiva vaimo. Mutta kapteenin eno, todellinen valtioneuvos ja helsinkiläisen eleganssin mestari Axel Hallenburg tyrkyttääkin paikalle mitätöntä pappilan tytärtä. Mamselli Ebba Bökman ei itse tiedä, mihin on joutumassa, mutta hänen veljensä Jonas Bökman tietää sitäkin paremmin.
Eikä yksi epätoivottu perillinen riitä. Naapuriin Hammarlundin ikivanhaan kivilinnaan ilmaantuu toinen perijä perheineen. Kukaan ei ole kuullut pikku Fredrikistä, saati hänen äidistään Claudia Bravertista. Salaperäinen paronitar järkähdyttää koko tienoota. Hankaluuksia on varmasti tiedossa, sillä leskiparonitar ja hänen filosofi-isänsä eivät anna periksi.

Kaari Utrion uusi epookkikomedia sijoittuu 1830-luvun Lounais-Suomen ruukkien, kartanoiden ja pappiloiden maailmaan. Perinnöt, säätyrajat ja vanhempien valta määräävät ihmisten elämää, mutta rohkea sydän ei esteitä pelkää. Vaitelias perillinen tarjoaa lukijoille huvia ja hyötyä, tietoa ja mielikuvitusta Kaari Utrion perinteiseen tapaan.
Kannen kuva J. Knutsson: Kankaisten kartano. Finland framställdt i teckningar, 1845.

 

 

KAPTEENI ROBERT BRAVERT

”– Suunnilleen ainoa, mitä muistan Robertista, on hänen kiinnostuksensa ruukkiin. Lasihytissä hän roikkui silloinkin, kun Carl-serkku ja minä harjoittelimme miekkailua. Ja sitten poika meni upseerikouluun. Surkuhupaisaa. Tuskin osasi kalpaa pidellä, Reinhold hymähti yliopiston miekkailunopetuksen antamalla varmuudella. – Robert oli niin kömpelö, vanha armo valitti. – Kuin hänessä olisi kulmia. Ei minkäänlaista sulavuutta. Kompastui mattoihin. Törmäsi tuoleihin. Ei oppinut kunnolla tanssimaan.”

LESKIPARONITAR CLAUDIA BRAVERT

”Hammarlundin paronitar liukui mustassa puvussa kirkon käytävää kuin kuningatar, ikään kuin häntä seuraava supatus olisi kunnioittavaa eikä uteliasta. Olemuksen joka tuuma kapealierisestä hatusta mustan hameen laahukseen kertoi ylväydestä, kasvatuksesta ja syntyperästä. Jopa Jonas Bökman tajusi, että leninki oli kulunut ja vanhanaikainen, vyötärö korkealla. Naisella ei ollut korun korua, eikä hattua koristanut ainutkaan sulka. Mutta ryhti, varmat askelet ja pään asento tekivät köyhästä asusta hovipuvun. Apulainen Bökman ymmärsi kappalaisen henkäilyn. Eikä kappalainen ollut ainoa.”

NEITI FRANCISCA LISSELHEIM

”Francisca Lisselheimiä katseli kuin korua, kun hän istui Rautialan salongin keltaruskean raidallisella silkkisohvalla hame ja hihat järjestettynä ihailtaviksi. Franciscan vaaleansinisen päiväpuvun kaulaa koristi leveä lumivalkoinen berthakaulus. Sininen asu olisi paremmin ollut paikallaan Rautialan sinivalkoisessa salissa, kuten kollegineuvoksetar Lisselheim huomautti, mutta sopi myös vihreään salonkiin, koska mikään muu väri ei korostanut yhtä upeasti Franciscan kultaisia kiharoita, kuten kollegineuvoksetar myös muisti mainita.”

PROTOKOLLASIHTEERI REINHOLD HALLENBURG

”Kolmissakymmenissä Reinhold Hallenburg oli asettunut tukevasti virkauran portaille protokollasihteeriksi. Isä, täti ja jokainen, joka hänet tapasi, odotti protokollasihteeristä suuria. Häikäisevä ulkomuoto ja sulavat käytöstavat olivat hyväksi avuksi, mutta tärkein etu uralla oli isä Hallenburgin asema.”

EKSELLENSSI AXEL HALLENBURG

”Hallenburgia verrattiinkin usein itseensä nuoreen kruununperilliseen Aleksanteriin, jota pidettiin mahtavan valtakunnan komeimpana miehenä. Kruununperillisestä tuli sittemmin keisari, eikä se Axel Hallenburgin asemaa ainakaan huonontanut.”

MAISTERI ADOLF THUNEBERG

”Thuneberg oli kuin Åbo Tidningar: tarjosi tietoa kun sitä tarvittiin ja vaikeni muuten. Se sopi maisterille. Missä muualla hän olisi voinut elää mukavuudessa ja joutilaisuudessa? Heikkorintainen ja varaton ihminen, ujo luonteeltaan ja saamaton, minkä maisteri mielellään myönsi.”

MAMSELLI EBBA BÖKMAN

”– Miellyttävää nähdä mamselli Bökman jälleen Rautialassa. Ehdimme jo kaivata häntä. Sisareni ja minä olemme ajatelleet jonkin soittokoneen hankkimista, jotta mamselli saisi säestyksen viehättävälle laululleen. Ebba aivan mykistyi todellisen valtioneuvoksen vuolaan kohteliaisuuden edessä. Eksellenssi oli viimeksikin osoittanut häkellyttävää suopeutta vähäiselle pappilan mamsellille. Se tuntui Ebbasta aivan uskomattomalta: eksellenssi harmaine ohimoineen ja hienosti leikattuine vaatteineen kuului heimoon, joka ei tavallisesti edes nähnyt Ebba Bökmanin kaltaisia olentoja.”

VANHA ARMO ANNA ADELE BRAVERT

”Vanha armo Anna Adele Bravert istui sohvassa mustine pitsimyssyineen ja kauluksineen, musta silkkisaali olkapäillä ja musta hame ympärille levitettynä. Hopeanharmaa hiuskiehkura pilkisti pitsin alta otsalle lisäten jalopiirteisten kasvojen arvovaltaa.”




HELSINGIN KORKEAVUORENKATU

”Cortalani asteli alas mukulakivimäkeä, jota nimitettiin kaduksi kuin ei olisi koskaan oikeaa katua nähty. Tietä reunustivat molemmin puolin yksikerroksiset aumakattoiset puutalot, enimmäkseen sentään maalatut, kuusiruutuisten ikkunoiden puitteet eri värillä, mikä antoi huolehtivaisen vaikutelman. Talojen välillä juoksivat porttien katkaisemat lankkuaidat. Turvekattoja ei näkynyt kuin muutamassa läävässä pihoilla, jos kadulle antava portti sattui olemaan auki. Väkeä kulki edes ja takaisin, pikkuvirkamiesten, kauppiaitten, asianajajien, käsityöläisten näköistä kansaa sekä palvelusväkeä. Professori ohitti kaksi samanlaista pikkukatua, vasemmalla Ludviginkadun ja oikealla Rikhardinkadun. Totisesti, maalarimestarin talosta piti päästä muuttamaan ennen talvea. Nicolaus Cortalani, vanha herra, katkaisisi jalkansa liukastellessaan jyrkkää mäkeä ylös ja alas. Korkeavuorenkatu päättyi aidattuun puistoon, jota nimitettiin Esplanadiksi. Cortalani asteli oikealle jälleen yhtä mäkeä alas kohti rantaa ja Eteläsatamaa.”



HELSINGIN ROBERTIN SUURKATU

”He kävelivät Kolmikulman mukulakivetyn aukion poikki tielle, jota oli tasoitettu vain nimeksi, mutta jolla sitten olikin komea nimi ministerivaltiosihteeri Robert Henrik Rehbinderin mukaan. Kolmikulman ympäristön tonteilla hehkuivat kultaiset vaahterat ja punaiset haavat. Nuoria puita, kaupungin viranomaisten kehotuksesta istutettu joka tontille tulipaloa torjumaan. Roobertin Suurkadun länsipää muistutti enemmän peltotietä tai polkua, jota pitkin paimen kuljetti pieneläjien vähäisen karjan köysiradan taakse Punavuoren kallionkoloihin syömään mitä löysivät. Pikkiriikkisten tonttien harmaat töllit kyhjöttivät rangoilla ja laudoilla tuettuina kenollaan mikä mihinkin suuntaan. Alue vaikutti alastomalta. Niillä main, Punavuoren puolessa, jokainen runko ja risu oli poltettu kaupunkilaisten tulisijoissa.”

Tekstinäyte:

- Lasitehdas merkitsee minulle muutakin kuin elinkeinoa, kapteeni heilautti kättään ja otti yhdellä liikkeellä haltuunsa Rautialan kymmenet rakennukset. – Lasin avulla siirrytään savupirttien ja puukuppien Suomesta uudenaikaiseen suuriruhtinaskuntaan. Aurinko paistaa tupaan, valossa lika näkyy ja voidaan siivota pois. Lasiastiat on helppo pitää puhtaina, ruoka ei myrkyty. Hyvästi kolera ja keuhkotauti.
Claudia kuunteli hämmästyneenä kapteenin intomielisyyttä.
- En tiennyt, että serkku pystyy puhumaan noin monta lausetta yhteen menoon.
Robert kantoi Freddyä käsivarrellaan kohti lasihytin ovea. Hän pysähtyi kesken askeleen.
- Se on minulle tärkeää.
Ja taas Claudia liikuttui. Hän oli luvannut itselleen suhtautua tyynen ulkopuolisesti, vaikka serkku seuraavaksi kuivattaisi järven viljapelloksi.
- Robert taitaa olla filantrooppi, hän sanoi hilpeästi kätkeäkseen heltymisensä. – Vaikea kuvitella eksellenssiä puhumassa puukupeista. Tuskin tuntisi sellaista, vaikka käteen työnnettäisiin.
- Lasiruukin asiat eivät lainkaan kuulu eno Hallenburgille.
- Niinkö Robert-serkku tosiaan luulee?
Kapteeni hymyili tuttuun tapaan, hieman ujosti, vain puolella suulla. Hymy harhautti helposti keskustelukumppanin pitämään häntä lapsellisena, ehkä vähän hölmönä. Mutta Claudia ymmärsi jo paremmin. - No, eksellenssi ei vielä tiedä sitä, Robert virnisti, kun he astuivat sisään lasihytin levällään lengottavista ovista.
Hytti oli ikkunaton ja siksi hämärä, mutta kahden pitkän ja kahden lyhyen seinän ovista kajasti sen verran valoa, että suunnaton tila muurauksineen ja tiililattioineen hahmottui selvästi. Freddy jähmettyi nähdessään mahtavat kupumaiset sulatusuunit. Ne vaikuttivatkin uhkaavilta äänettömässä massiivisuudessaan. Kapteeni rutisti pojan itseään vasten ja jutteli hänelle kuin vertaiselleen. - Katsos poika, tuossa alhaalla on uuninpesä. Puhalluksen aikana siinä palaa kova tuli aivan kuin kyökin liedessä. Alhaalla on kolo. Siitä tulta ruokitaan haloilla ja rangoilla. Englantilaiset käyttävät kivihiiltä, koska heillä ei ole metsää kuten meillä. Puu on halvempaa kuin hiili.
Freddy, joka tavallisesti käyttäytyi liiankin pelottomasta, rauhoittui ja kurkisti uunia kapteenin käsivarren suojasta.
- Tulen ylle on rakennettu pyöreä kansi. Sen päällä deegelit seisovat kuin padat liedellä. Kannen keskellä näkyy reikä, tuolla. Siitä kuumuus ja savu tulevat ylös. Uunit ovat nyt huonossa kunnossa puhalluskauden jälkeen. Ne muurataan joka vuosi uudelleen.
Freddyllä alkoi olla mukavaa, kun iso mies kiinnitti kaiken huomionsa häneen, mutta Claudia kysyi: - Deegelit?
- Deegeli on upokas, savesta muovattu ruukku, jossa lasimassa sulatetaan. Suuri ruukku, niin iso, että Freddy melkein mahtuisi sellaiseen. - Hän haluaa varmasti kokeilla, Claudia varoitti.
- Niitä ryhdytään pian valmistamaan, kapteeni lupasi. – Kesällä ei puhalleta, vaan korjataan uuneja ja uusitaan työkaluja. Rautialan molemmat sulatusuunit ovat vanhanaikaisia, mutta tänä vuonna on liian myöhäistä rakentaa aivan uudenlaisia.
- Huu! Freddy huusi mustaan uuniin.
- Uunin kuvussa on joka deegelin kohdalla kaksi aukkoa. Ylemmästä pääsee savu. Alemmasta puhaltajat ottavat pilliin lasimassaa. Rautialan ikkunalasiuunissa kuumennetaan kahdeksan upokasta ja pullouunissa kymmenen. Ensi kesänä rakennetaan pullouunille ja ikkunauunille yhteinen savupiippu.
- Kunpa sellaiseen riittäisikin rahaa, sanoi ääni Claudian takana. Claudia pyörähti ympäri ja näki miehen, jonka ruumis vaikutti kookkaalta ja voimakkaalta, mutta kasvot vanhuksen kasvoilta, varsinkin kun myssy kätki selvästi kaljun päälaen.
- Ah, hyttimestari Glaswald, Robertin kasvot puhkesivat hymyyn, kun hän esitteli miehen, joka ilmeisesti oli pataljoonansaarnaaja Glaswaldin isä. Freddy pääsi irti ja alkoi kirmata ympäri lasihyttiä valtavasta avaruudesta innostuneena. Uuneja muuraavat miehet nauroivat pojalle ja huutelivat häntä luokseen.
- Deegelien lämmitysuuniin vain, vekara, ja siellä sinut paistetaan yhdessä ruukkujen kanssa!
- Freddy-herra, tarkoitat, kapteeni sanoi äänellä, jota toteltiin.
- Jäähdytysuuniin rauhoittumaan, Freddy-herra, kehotti puhaltaja, joka selvästi nautti kapteenin luottamusta. Kävi ilmi, että hän oli pataljoonansaarnaajan veli, lasihytin pääpuhaltaja. Erilaisia uuneja seisoi suurten sulatusuunien vieressä ja ympäri hyttirakennusta. Pelkästään oikaisu-uuneja, joissa lieriöksi puhallettu ikkunalasi oikaistiin tasaiseksi levyksi, oli kolme, ja deegelien kuumennusta varten oli myös kolme temperer-uunia. Sulatusuunien ympärillä sijaitsi viisi jäähdytysuunia, joissa puhallettu lasitavara vähitellen jäähdytettiin hiljaisella tulella. Puunkuivausuuneja ruukinpihalla oli kuusi.
Erimuotoisia ja kaikenkokoisia uuneja oli Rautialan lasihytissä kaikkiaan yksitoista. Silti sinne mahtuivat lasinpuhaltajien penkit ja valssilevyt sekä muottihyllyt ja puuvarastot, ja vielä siellä mahtui hyvin liikkumaankin.

 

KIIKALAN KELLOTAPULI

Vaitelias perillinen, kapteeni Robert Bravert, perii Rautialan kartanon ja lasiruukin Nummijärven pitäjässä Lounais-Suomessa.
Kapteenin tarinan tapahtumapaikka on kirjailijan mielikuvituksen tuotetta. Romaanin kaikki miljööt on kuitenkin rakennettu todellisten esikuvien perusteella.
Nummijärvi on kuvitteellinen pitäjä, joka sijaitsee Pusulan ja Kiikalan välissä, noin neljänkymmenen kilometrin päässä Salosta. Rautialan lasiruukin malli on Kiikalassa sijainnut Johannislundin lasitehdas, joka toimi 1700-luvun lopulta aina 1950-luvulle asti. Ruukin kuvauksessa on yhdistelty piirteitä useista Suomen lasitehtaista. Hammarlundin vanhan kivikartanon esikuvana on käytetty Maskussa sijaitsevaa Kankaisten kartanoa. Sitä isännöi nykyään Åbo Akademin säätiö. Rautialan empirekartano taas on yhdistelmä useistaajan rakennuksista. Kuvassa kirjailija ja Kiikalan komea kellotapuli vuodelta 1800.

LÄHTEET

HENKILÖITÄ
Oskar Fischel - Max von Boehn: Die Mode 1818 – 1842. F. Bruckmann A.-G., München 1919. Ludmila Kybalová – Olga Herbenová – Milena Lamarová: The Pictorial Encyclopedia of Fashion. Paul Hamlyn, London 1968.
HAMMARLUND
J. Knutsson: Kankaisten kartano. Finland framställdt i teckningar, 1845.
HELSINKI
Rudolf Åkerblom, 1909 Korkeavuorenkatu 39 Iso-Roobertinkatu 17 Teoksessa Kerttuli Wessman: Helsinki kehyksissä. Helsingin kaupunginmuseo, Helsinki 2005.
LASIUUNI
Verrerie en bois, Intérieur d'une Halle de petite Verrerie à pivette ou en bois. Encyclopedie de Diderot et d'Alembert. Recueil de planches sur les sciences, et les arts libéraux, et les arts méchaniques, avec leur explication. A Paris, Chez Briasson. M.DCC.LXXII.