EEVAN TYTTÄRIEN VALMISTUS 1984
Ensimmäinen tietokirjani
Kaksikymmentäviisi vuotta sitten, 14.9.1984, julkaisin ensimmäisen tietokirjani. Se tapahtui ryminällä, jota en itse koskaan kuvitellut mahdolliseksi. Silloin ilmestyi teos Eevan tyttäret, eurooppalaisen naisen, lapsen ja perheen historia
Minusta tuli tietokirjailija, vaikka ei ollut tarkoitus. Olin kirjoittanut toistakymmentä historiallista romaania, etabloitunut kaunokirjailijana. Mutta mieltäni vaivasi kaikki se sanottava, jota ei voinut mahduttaa romaaneihin.
Toisin kuin tietokirjallisuudessa, kaunokirjallisuudessa tekijä voi käyttää vain minimaalisen osan hankitusta tiedosta. Tietoa ja ymmärrystä kirjailijalla on kuitenkin oltava, jotta tietää, mitä ottaa mukaan ja mitä jättää pois.
Miksi naiset eivät ole olleet kapellimestareita?
Ensimmäisen sysäyksen Eevan tyttärien kirjoittamiseen sain tajutessani, etten ikinä pysty vastaamaan kaikkien yksityisten ihmisten, erityisesti koululaisten, naishistoriaa koskeviin kysymyksiin.
Kuvittelin, että on helpompaa kirjoittaa yksi kirja kuin lähetellä satoja kirjeitä. 1980-luvun alussa ei vielä tunnettu sähköpostia, hyvä jos sähkökirjoituskone.
Teoksen tarkoitus oli vastata mahdollisimman kansantajuisesti kysymykseen, joihin olin vastaillut toistakymmentä vuotta kirjastoissa ja luentosaleissa.
Jos kerran nainen ei ole tyhmempi ja alhaisempi kuin mies, miksi historiasta puuttuvat suuret naisjohtajat, naistaiteilijat, naistutkijat, naiskenraalit, naiskauppaneuvokset ja muut maailmanhistoriassa merkittävät toimijat?
Tässä en pohdi henkisiä prosesseja enkä kirjoittamista, vaan kuvaan käytännön tapahtumat. Tarina ansaitsee tulla kerrotuksi, koska se on toisaalta omalaatuinen, toisaalta kuvaa aikaansa niin hyvin.
Kustantajan suhtautuminen
Joskus syksyllä 1983 istuin kustantajani luona Tammessa Eerikinkadulla ja kerroin että suuri naishistoria, jota olin kirjoittamassa, edistyi hyvin. Sen julkaisemisen suhteen pitäisi ehkä tehdä joitakin päätöksiä. Herrat kustannusjohtajat katsoivat minua toivottomina ja huokaisivat:
- Naisten historia, kuka sellaisesta olisi kiinnostunut?
Olin valmistellut naishistoriaa monta vuotta ja käsitellyt sen teemoja lukemattomissa luennoissa ja matineoissa. Olin tavannut satoja naisia, jotka kysyivät, milloin naishistoria valmistuu. Sitä tultiin kysymään jopa lentoasemilla ja linja-autoissa.
Tiesin siis, että naishistoria kiinnosti yleisöä, myös lehdistöä. Ainoa, jota se ei tuntunut kiinnostavan, oli kustantajani, jolle olin tehnyt viitisentoista romaania. Samaiseen kustantamoon synnyin vuonna 1942: isäni oli sen toimitusjohtaja. Pienestä asti olin tuntenut kaikki tammelaiset, myös varastohenkilökunnan.
Kiristystä
Kustantaja näki tilanteen niin, että heidän kultamunia muniva Hanhiemonsa oli saanut päähänsä kalliin oikun. Hanhiemo halusi julkaista suuren runsaasti kuvitetun kirjan joka jäisi kauppojen hyllyille.
Saadakseni kirjan julkaistuksi jouduin turvautumaan vastenmielisiin juoniin ja kustantajien keskinäiseen kilpailuun, jonka kustantajan tytär hyvin tunsi.
Otin yhteyttä WSOY:öön ja ilmoitin olevani valmis vaihtamaan kustantajaa, jos WSOY julkaisisi Eevan tyttäret. Suomen suurimman kustantamon pääjohtaja Hannu Tarmio suostui ilman muuta. Hän tuskin ymmärsi, minkä luokan teoksesta oli kysymys, enkä minä liiemmin häntä valistanut.
Neuvottelun jälkeen tapasi Tammen uuden toimitusjohtajan Olli Arrakosken Seurahuoneen kahvilassa ja kiristin häntä häikäilemättömästi uhkauksella siirtyä kilpailijan talliin. Hänelle ei paljon vaihtoehtoja jäänyt; Eevan tyttäret ilmestyisi Tammelta.
Seuraavaksi soitin Hannu Tarmiolle ja pyysin anteeksi kieroiluani, olinhan käyttänyt häntä raa’asti hyväkseni. Tarmion huumorintajua osoitti, että hän nauroi vielä sulkiessaan puhelimen – minulle vai Tammelle, en uskaltanut kysyä.
En ole ylpeä menettelystäni, mutta kirjailijalla ei muita keinoja tilanteessa ollut. Tuolloin 25 vuotta sitten kirjailijalla oli kirjoittamaton lojaliteettivelvollisuus kustantajaa kohtaan. Harva kaunokirjailija oli kustantajalleen taloudellisesti merkittävä. Tallista toiseen siirtyminen oli enemmänkin arvovaltakysymys.
Eevan tyttärien tekninen valmistus
Eevan tyttäret oli laaja teos. Käsikirjoitusta kertyi 500, kuvatekstejä 150 liuskaa. Tuolloin ei meillä, eikä juuri muuallakaan, ollut tekstinkäsittelylaitetta. Kirjoitin tavallisella sähkökoneella ja korjasin lyijykynällä. Jos korjauksia tuli yhdelle liuskalle enemmän kuin kolme, kirjoitin sen uudelleen.
Mustavalkoisia kuvia, alun perin tuhansista valittuja, hyväksyttiin lopulta noin 500. Jokaiseen kirjoitin laajahkon kuvatekstin, jollaisia myöhemmin nimitettiin tietoiskuiksi.
Kaiken kaikkiaan teos oli hirmuinen yritys. Se valmistettiin kokonaisuudessaan Somerniemellä mieheni Kai Linnilän ja minun kotona, jossa toimi meidän pieni yhtiömme Amanita.
Kai Linnilä suunnitteli kuvituksen kanssani ja teki yksin valtavan taiton. Se oli saksitaiton aikaa, jolloin kompuutterin sijasta piti hallita sakset, vahat ja liimat.
Teksti ladottiin meillä varta vasten hankitulla tietokoneella. Palstat tulostettiin valolatomossa Vantaalla.
Kuvat kuvattiin alkeellisissa oloissa. Meillä oli ikivanha käsin veivattava reprokamera 50-luvun saunakamarissa Porin Matti -kamiinan vieressä.
Saunakamari oli yhtiön työhuone eli Studio, jossa koko kirja tehtiin. Paste upit valmistettiin samassa tilassa, minäkin asemoin, vaikka en mitään osannut. Painofilmit kuvattiin reprolaitoksessa Helsingissä, Lönnrotinkadun Offset-Kopiossa.
Tätä kaikkea tekemässä oli mieheni ja minä sekä yhtiön työntekijä, naapurikylän 19-vuotias merkanttityttö Kristiina, joka työn edistyessä opetettiin latomaan, reprokuvaamaan ja asemoimaan.
Päivien venyessä ja tekijöitten väsyessä apuun tulivat 65-vuotias äitini ja 7-vuotias poikamme. He toivat, veivät, leikkasivat, liimasivat ja tekivät mitä kykenivät. Minä kirjoitin päivät, ja illat me yhdessä puursimme kuvituksen parissa.
Eevan tyttärien rahoitus
Ainoa, joka tästä joukosta sai palkkaa, oli Kristiina. Työ jouduttiin tekemään näin, jotta kirja saataisiin ulos edes siedettävässä aikataulussa ja mahdollisimman alhaisin tuotantokustannuksin. Tammessa kirjan ilmestyminen olisi lykkääntynyt ainakin vuodella. Kirjan hinta saatiin painetuksi alle 150 markan.
Apurahoituksena olin saanut Kulttuurirahastosta 7 000, Kansan Sivistysrahastosta 5 000 mk, Hämeen läänin taidetoimikunnalta 8 000 mk eli yhteensä 20 000 mk, nykyrahassa noin 4 000 euroa (2009).
En julkaissut vuoteen romaania, joten vuoteen ei ollut tuloja. Eläminen rahoitettiin pankkilainalla ja perheen selkänahalla. Kysymyksessä oli intohimo, josta tuli koko pienen joukon yhteinen ponnistus.
Jälkeenpäin ymmärrän, miten järkyttävän näköinen kirja Eevan tyttäret on, mutta kun tietää, miten se tehtiin, ihmettelee, että se on yleensä olemassa.
Työuupumuksen partaalla
Olin nääntynyt. Päiväkirjastani 27.1.84 ällistynyt lausahdus: "Tein Kotilieden pakinaa ja Hesaan kirjoituksen yrittäjäeläkkeistä. Surkeassa kunnossa. Äidin ja Studion vessat jäässä. Elämä ihan masentavaa. Miten tähän on jouduttu? On tietokone ja työntekijä, silti raadan enemmän kuin koskaan. Kirjalla kiire, koko huusholli ja lapsi laiminlyöty, rahaa ei penniäkään, pelkkää velkaa."
Ote päiväkirjasta 17.4.84: "Tunnen työskenteleväni suorituskykyni äärirajoilla jo jonkun aikaa. Pelkään ettei reservejä enää löydy. Koko ruumis kutisee. Olen hermostunut ja ilkeä.”
Samaan aikaan kirjoitin kolumneja, laajaa tietokirja-artikkelia ja televisiosarjaa. Istuin valtion kirjallisuustoimikunnassa sekä Someron kunnanvaltuustossa ja matkustin jatkuvasti luennoimassa ympäri maata.
Koko kirjoittamisen ajan minua kauhistutti materiaalin valtavuus. Siitä ei voinut käyttää kuin murto-osan. Järkyttävätkin asiat piti esittää mahdollisimman eloisasti ja mielellään humoristisesti. Popularisointi oli Suomessa uusi asia – ei ollut kokemusta eikä esikuvia.
Eevan tyttärien painaminen
Kustantaja päätti, että Eevan tyttäret painetaan Italian Veronassa, kuulussa Mondadorin kirjapainossa. Siellä tehtiin halpaa ja hyvää työtä. Paperi mitattiin tarkkaan painosta varten, minkä vuoksi uutta painosta ei saanut neljään kuukauteen.
Kustantaja päätti ottaa 16 000 kappaleen painoksen. Sen arveltiin nipin napin menevän minun nimelläni – näin talo saisi riesan pois käsistä ilman tappioita.
Kai Linnilä lensi henkilökohtaisesti 29.6.1984 viemään painofilmit Veronaan ja valvoi painatuksen kahden viikon ajan. Tähänkin liittyi ongelma, joka lopulta kääntyi voitoksi.
Mondadori käytti positiivifilmiä, kun taas Suomessa käytettiin negatiivifilmiä. Negatiivit käännettiin positiiveiksi Mondadorilla. Negatiivifilmit jäivät Kaille.
Kai pyysi useallakin telexillä kustantajalta luvan lisätä painosta, koska uuden painoksen viive oli niin suuri, ja lisäkappaleet olivat halpoja. Me uskoimme, että kirjaa menisi 20 000.
Kustantaja ei uskonut. Telexiin tuli vastaus: ”Siinä on tarpeeksi ja ihan liikaakin.”
Kirjapainon johtaja pyöritteli päätään ja sanoi: ”Matti! Matti!” Italialaiset eivät tekstiä ymmärtäneet, mutta kuvista he arvasivat, että kirja menestyy.
Ensimmäisen epäilyksen näin, kun kustantajan talousjohtaja katseli kirjan sinikopioita ja ymmärsi, että oli tehty kohtalokas väärä päätös. Painos oli kokonaan myyty, kun kirjoja kuljettava rekka ylitti rajan, eikä uutta painosta saatu.
Samaan aikaan teimme Somerniemellä kahdeksansivuisen tabloidi-lehden nimeltä Eevan tyttäret, uusi lehti naisen historiassa. Lehteä jaettiin loppumattomilla keikoillani ja kirjakaupoissa. Sitä painettiin Salossa 45 000 kappaletta, joista meille jäi lopulta muutama kappale.
Eevan tyttärien myynti
Kirjakaupat joutuivat myymään ei oota, koska Mondadorilta ei saanut uutta painosta. Tilanne oli juuri niin ikävä kuin olimme arvelleet mahdolliseksi.
Jonkinlaiseksi avuksi suunnittelimme ja painatimme Venus-aiheisen kuvatarran. Kirjakaupat jakoivat tarraa niille, joille kirjaa ei riittänyt. Se oli varausmerkki, jota vastaan kirjan sai lunastaa, sitten kun sitä joskus tulisi kirjakauppoihin.
Mondadori lupasi uuden 15 000 kappaleen painoksen poikkeuksellisen nopeasti, kolmen kuukauden kuluttua. Tilanne oli toivoton syyskuun lopussa.
Kai Linnilä keksi pelastuksen: Koska Mondadori käytti positiivifilmejä, hän toi tarpeettomat negatiivifilmit mukanaan palatessaan Suomeen. Niistä saatiin Suomessa uusi painos 30 000 lokakuun loppupuolella.
Mondadorin painos tuli tarpeeseen muutama päivä ennen joulua, jolloin kirja oli taas lopussa. Se myytiin ennen joulua, mutta myös joulun jälkeen, mikä oli kummallista, koska Suomessa kirja ei käyttäydy siten. Perinteisesti kirja hankitaan joululahjaksi. Tammikuussa kirjakaupassa on vain palauttajia.
Sokoksen tavaratalossa
Elämäni oudoimpiin tapauksiiin kuuluu signeeraustilaisuus 3.12.1984 Helsingissä Sokoksen tavaratalon kirjaosastolla. Tullessani paikalle iltapäivällä asiakkaiden jono ulottui toisesta kerroksesta portaita pitkin ensimmäiseen kerrokseen. Saavuin tilaisuuteen lähes suoraan hammaslääkäristä, eikä vointini ollut erityisen hyvä.
Aloin kirjoittaa nimeäni kirjoihin, joita työnnettiin eteeni joka puolelta ennen kuin tavaratalon henkilökunta pani jonon järjestykseen. Yritin katsoa jokaista silmiin ja hymyillä kiitokseksi, vaikka juttelemaan en ehtinyt.
Tammen silloinen toimitusjohtaja Olli Arrakoski arveli, että hänen pitää haastatella minua, koska lehti-ilmoituksessa oli niin luvattu. Muutaman minuutin kuluttua keskeytimme puheet, koska jonottajien joukossa oli paljon iäkkäitä ihmisiä, jotka olivat seisseet portaissa jo kauan.
Signeerasin tuntikausia, ja ihmiset jaksoivat odottaa. Sokoksen kirjakauppa oli tilannut Eevan tyttäriä joulumyyntiin 700 kappaletta. Minä signeerasin sinä maanantaina 680 kirjaa – liekö Suomen ennätys?
Naisten historialle oli olemassa sosiaalinen tilaus. Kirjoittaessani tiesin, että kirjaa tarvitaan. Eevan tyttäriä myytiin 1984-85 kirjakaupoissa 60 000, kirjakerhossa yli 60 000 ja pokkarina 10 000 kappaletta.
Sankaritarina
Eevan tyttärien valmistustarina 25 vuotta sitten on kertomisen arvoinen sankaritarina. Ei itseni vuoksi, vaan kertomuksena siitä, kuinka pieni joukko: yksi mummi, kaksi keski-ikäistä kirjailijaa, yksi nuori tyttö ja yksi lapsi, pystyi ylivoimaiseen suoritukseen hankaluuksista ja ylenkatseesta huolimatta.
Yksin ei tätä kukaan olisi voinut saada aikaan, mutta kaikki yhdessä saivat. Tarina kelpaa opiksi muihinkin ponnistuksiin.
