TAPIOLASSA 50-LUVULLA
Kaari Utrio

NUORUUS TAPIOLASSA

Muutin Tapiolaan perheeni kanssa Uuden vuoden päivänä 1955. Täytin sinä vuonna kolmetoista. Ensin asuimme rivitalossa Kontiontiellä, sitten Mäntyviidalla omakotitalossa. Koko ajan maksoimme suurta asuntovelkaa.

TAPIOLAN JENGI

Viisikymmenluvun loppuvuodet, murrosikäni, kuuluin Tapiolan jengiin. Ydinjengissä kokoontui kymmenisen poikaa ja viitisen tyttöä, koululaisia kaikki, osa ruotsinkielisistä perheistä. Jengin ympärillä pyöri runsaasti muuta nuorisoa. Jengillä oli taisteleva suhde Laajalahden jengiin.
Kotikuri oli kaikilla tiukka. Kotiintuloaika oli arkisin puoli yhdeksältä, lauantaisin kymmeneltä. Ulos pääsi vasta kun oli tehnyt läksyt. Alkoholia ei käyttänyt kukaan. Huumeista ei tiedetty mitään.

ILTAHUVIT

Tavallisena iltana lähdettiin Mäntyviidalta hiljalleen kävelemään Menninkäisentietä. Tapiola oli niin vähäinen, että sen ehti kiertää useamman kerran joka ilta. Menninkäisentieltä edettiin Kimmeltielle ja sitä kautta palattiin Mäntyviidalle.
Pojat kulkivat tyttöjen jäljessä ja puhuivat vitsikkäitä, tytöt kikattivat. Joku kampasi pitkää vaaleaa tukkaansa koko ajan kulkiessaan. Minulla oli yleensä remminjatkona koira, suunnaton newfoundlandilainen, joka toimi ulkoilun syynä. Kierroksen jälkeen roikuttiin Kino Tapiolan edessä katsomassa, keitä menee leffaan. Jos jollakin oli rahaa, mentiin baariin ja ostettiin pullo keltaista jaffaa kymmenen hengen pöytään.

JUNIS

Tavallisesti kuitenkin jengi valui Junikseen. Menninkäisentien kerrostalojen ja rivitalojen välistä johti polku synkkään metsään kohti suurta hiekkakuoppaa. Junis oli vanha puinen junan tavaravaunu keskellä Hiekkistä. Sen paikalle rakennettiin myöhemmin Tapiolan keskusallas suihkulähteineen ja uimahalleineen.
Juniksessa paleltiin, nenät valuivat ja yhteinen kassa laskettiin. Joskus saatiin kokoon niin paljon, että voitiin ostaa Boston-aski. Yleensä rahat eivät riittäneet, mutta baarissa myytiin savukkeita yksitellen huimaan hintaan. Kahden tai kolmen savukkeen saalis jaettiin kierrättämällä tupakkaa piirissä, jokainen imaisi kuin rauhanpiipusta ja antoi seuraavalle. Keuhkosyövästä ei kukaan ollut kuullut.

KÖYHÄ PAREMPI VÄKI

Aamuisin ajettiin kouluun Helsinkiin täpötäydessä bussissa, jossa ensi vuodet kulki maalaiseen tapaan rahastaja. Koulussa virnisteltiin, että tapiolalaiset olivat rikkaita ihmisiä, ”parempaa väkeä”.
Mikään ei voinut olla kauempana minun kokemuksestani. Kaikki maksoivat asuntolainojaan, kenelläkään ei ollut rahaa, nuorilla kaikkein vähiten. Ompelin omat vaatteeni tätieni vanhoista, ja niin tekivät muutkin. Ystäväyhteisössä Tapiolan nuoret olivat silmiinpistävän rahattomia, koska asuivat hienossa ja kalliissa paikassa.